FITNESSKEITTIÖSSÄ OSA 2
Fitnesskeittiön päämaja on siirtynyt hetkeksi Los Angelesin maisemiin, mutta ruokatottumukset seuraavat minua siitä huolimatta. Ruoka on täällä lähestulkoon samoissa hinnoissa kuin meillä Suomessakin. Muutamat tuotteet ovat hieman edullisempia täällä ja kauppojen välillä on isojakin hintaeroja. Kalleimmasta päästä ovat esimerkiksi Whole Foods ja Trader Joe’s. Edullisemmin pääsee taas esimerkiksi Food4Less-ruokakaupassa.
Liha, virvoitusjuomat ja epäterveelliset herkut ovat edullisempia täällä päin maailmaa. Muuten kauppakuitti kolahti samoihin hintoihin kuin kotonakin. Ruokakaupasta ostetaan jonkin verran samoja aineksia missä päin maailmaa tahansa pyörinkin, mutta toki kärryyn päätyy myös paikallisia herkkujakin.
Viikonlopun keittiössä tehdään taas nopeaa, terveellistä ja helppoa ruokaa! Kurkkaa tämän viikon ruokavinkki videolta.
Donitsi-annos
Puolitoista donitsia
Hiilihydraatti 48 g
Proteiini 6 g
Rasva 28.5 g
Sokeri 17 g
Kalorit 500 kcal
Fitness-annos
40 g riisiä (raakapaino), 100 g kalkkunan jauhelihaa, 50 g kirsikkatomaatteja, 120 g parskaalia, 30 g avocadoasuolaa ja mausteita (+ sokeroimatonta sinappia ja ketsuppia + srirachaa)
Hiilihydraatit 36 g
Proteiini 42 g
Rasva 19 g
Kalorit 500 kcal
Viikonlopun kunniaksi voit valita myös molemmat;) Mutta älä koskaan skippaa kunnon ruokaa, vaan muista myös viikonloppuisin säilyttää sopiva ateriarytmi ja kunnon ateriat napsimisen sijaan. Jos syöt huonosti yhden päivän, seuraa väsynyt ja nuutunut olo sinua vielä monta päivää. Nauti siis mieluummin herkuista esimerkiksi jälkiruokana! Koska kalori ei todellakaan ole kalori, vaikka kuinka vääntäisi. Terveellinen ruoka ravitsee koko kehoa kokonaisvaltaisesti.
Aina ei kannata tuijotella pelkästään kaloreita, vaan valintojen taustalla kannattaa pohtia myös sitä mitä se tekee sinulle – tuleeko syömästäsi ruoasta hyvä olo ja edistääkö se terveyttäsi? (siksi kaksi kärpästä yhdellä iskulla voi olla joskus välttämätöntä…;)
Rentoa viikonloppua -E <3
Hahahah, mä jo odotin että Dan tulee tossa lopussa kattelemaan kumpaa söis ja nappais donitsin 😀
😀 haha ei tällä kertaa! -E
40g riisiä? Sehän on ihan todella vähän? Vai kuulinko väärin:D
Onhan se, mutta aika tyypillinen naisen hiilariannos 🙂 Omalla kohdalla luku on treenin jälkeen 130g, mutta esimerkiksi aamun hiilarit 50 g, eli riippuu aika paljon. Tässä 40 g oli myös siitä syystä että saisi verailuarvon donitsin kanssa 😉 -E
Tosi kivoja oikeesti nää fit-keittiövideot. Lisää vaa 🙂
Kiva kuulla Juuli <3 -E
Miten syöt vain 40 grammaa riisiä? Eikö jää nälkä? 🙂 mulla 80 g ja silti jää viel olo et vois syödä enemmän 😀
Tuija tämä siis siksi että vastaisi donitsiannosta 🙂 meikäläisellä 130 g hiilaria treenin jälkeen, eli ihan hyvissä mennään! -E
siis 40g kuivapaino? hyvä neuvo tuo että herkkuja ei korvata aterioilla vaan ne ovat lisiä.
Joo kuivapaino 🙂 -E
Taisi varmasti muitakin hämätä tuo 40 g riisiä, itseänikin, mutta sitten ohjeessa luki että se on raakapaino, keitetty painohan taitaa olla n. 100 g paikkeilla (?) 🙂
Ite heitän usein tomaatit jauhelihan sekaan paistinpannulle lopuksi hetkeksi kypsymään, tuleetosi hyvää ja mehevää 🙂
http://outikarita.fitfashion.fi/
Joo just näin Outi 🙂 Joo ihan samaa mieltä! Kivasti lisää makua! -E
Ostatko ikinä kaupasta irtokarkkeja tai esim ben&jerryä? 🙂
Moikka Nina,
Kyllä ostan 🙂 Tosin tuon jäätelön kanssa on ongelmia kun vatsa ei kestä maitoa, mutta ulkomailla taas ei mitään ongelmia. -E
Ois kiva jos esittelisit vähän sun majapaikkaa ja kertoisit mitä kautta sen vuokrasit (ellet ole kaverilla).
Moikka jenni,
Kiitos toiveesta 🙂 Teen tästä pienen yhteenvedon myöhemmin! kiitos toiveesta -E
Tosi tervellinen ja helpon oloinen ohje, kiitos! Menee ehdottomasti kokeiluun, kunhan löydän kalkkunan jauhelihaa.
Naudan jauheliha käy toki myös 🙂 -E
Tuolla puhutaan riisin vähäisyydestä ylempänä, paljonko 40g on desin mitasta ? Vaakaa kun ei löydy
About joo 🙂 -E
Kalkkunajauheliha ei mee kurkusta alas. Nautakin varmaan käy?
Tottakai 🙂 -E
Järkyttävä ja mielenkiintoinen tuo donitsin ja fitness ruuan vertailun lopputulos! Pitääpä muistaa tua, sillä todellakin on väliä mitä syö, eikä tuijottaa vain kaloreta:D
Vanha postaus toivottavasti vastaat silti, punnitaanko lihat ylipäätään yleensä siis vasta paistettuna? Mä kun teen aina niin ja sain nytkin tästä samaisesta annoksesta vaan 314kcal 23g proteiinia ja 8g rasvaa?:o vai mikähän tässä on mennyt nyt erilailla
Hei!
Olen tämän vuoden puolella alkanut lukemaan blogiasi ja pakko sanoa että aivan mahtavaa elämän iloista tekstiä.
Olen alkanut itse kiinnittämään huomiota juuri omaan kokonaisvaltaiseen hyvivointiin ja miten voi niitä hyviä päätöksiä tehdä itseään varten. Ja toki ruokavalio on yksi osa-alue siitä omasta matkasta, ja haluaisinkin kysyä että
onko näitä ruoka-ohjeita lisää tulossa :), itse aina syö samoja ruokia, kun ei ole oikein mielikuvitusta keittiössä.
Mukavaa kevättä!!
Moikka Nora,
Ihana kuulla <3 Mahtavaa että olet kiinnittänyt hyvinvointiisi enemmän huomiota 🙂 Näitä on ehdottomasti tulossa lisää!
Muutamia tulee ainakin vielä täältä reissusta, mutta kotona sitten useammin taas! -E
Mahtavaa! Niitä odotellessa 🙂