Elämäntyyli hyvinvointi loma Matkustaminen Motivaatio ruoka Saliharjoittelu Terveelliset herkut terveellisyys Terveys treenaaminen Treeni

Kapkaupungin sydän

Minifitness_Capetown_viewRauhallisen idyllisestä Stellenboschin maalaismaisemasta on hyvä hypätä takaisin Kapkaupungin sydämeen. Olemme vuokranneet aivan mielettömän upean asunnon täältä, jonne saamme majoitettua kaikki kolme pariskuntaa mukavasti. Airbnb-sivuston kautta löytyvät meidän useimmat loman ajan majoituksemme. Useissa maissa asunto on parempi vaihtoehto kuin hotelli, sillä siinä olemisessa on aina oma tunnelmansa – erityisesti pidemmillä matkoilla.

Pariskuntamatkailu on muuten ihan loistava tapa säästää, tai vaihtoehtoisesti venyttää lomabudjettia. Isommalla jengillä asumiskulut pienenevät nimittäin huomattavasti, mutta meihin ainakin iski asuntoja tsekkaillessamme pienimuotoinen kukkulanhimo. Nimittäin kaksi vuotta sitten asuimme täällä ystävällämme Saaralla, joka asuu poikaystävänsä Ryanin kanssa vuorilla. Rakastuimme silloin tuohon alueeseen suunnattomasti ja aamuinen maisema on henkeäsalpaava. Oli siis selvää, että suuntaisimme vuorille nauttimaan asumisesta ja olemisesta – siitä maksan lomalla ollessani ihan mielelläni. Tunnen oloni täällä myös tosi turvalliseksi. Jokainen asunto on varustettu hälytysjärjestelmillä ja vartija saapuu hälytyskohteeseen oikeasti 30 sekunnissa – tämä päästiin kokeilemaan pienen kaukosäädin rämppäyksen lopputulemana…Minifitness_Dan Minifitness_Kapkaupunki

Salikin on käyty tsekkaamassa ja kahden viikon treenipassit on takataskussa! Suuntasimme vanhalle tutulle BUC Fitness Club-salille varsin tottuneesti. Siinä saimme hetken ihmetellä mihin sali oli hävinnyt. Pienen tiedusteluretken tuloksena löysimme kuitenkin salin uuden lokaation. The Point kauppakeskuksen ylimmän kerroksen tilat ovatkin ihan super mahtavat ja isot – täällä kelpaa reenailla. 2 viikon treenipassi kustansi noin 40 euroa, eli ulkomaan viikkopassiksi aika edullinen. Muutenkin täällä on todella hyvä kurssi juuri nyt, sillä Randi on varsin heikko. Eläminen tulee siis entistäkin edullisemmaksi. Asuminen täällä on kuitenkin kallista ja siihen saa helposti upotettua isoimman osan lomabudjetista.

Vuokrasimme kaksi autoa, sillä näin on mielestäni helpoin ja turvallisin liikkua. Takseja on vähän, mutta Yber kulkee hyvin. Vasemmanpuoleinen liikenne saattaa olla tosin alkuun pieni shokki niin ajajalle kuin kyytiläisillekin, mutta siihen tottuu onneksi nopeasti. Etäisyydet ovat aika lyhyitä, mikäli ei joudu iltapäiväruuhkiin seisomaan tunniksi pariksi.Minifitness_holiday_breakfast Minifitness_treeniloma_Capetown

Rakas terveyskahvila Nü käytiin korkkaamassa tottakai heti ensimmäisenä päivänä The Nutter ja Boss smoothien voimin – näitä hehkuttelin teille tasan kaksi vuotta sitten! Iso smoothie maksaa 3 euroa, eli näitä herkkuja ei ole hinnalla tosiaan pilattu. Tuoreet raaka-aineet tekevät kaikesta niin paljon parempaa! 

Loma on muuten startannut mahtavasti, mutta koko matkaseuruetta vaivaa pienet vatsavaivat – ilmeisesti landen hanavettä ei olisi pitänyt nauttia edes jääpaloina. Täällä kaupungissa hanavesi sen sijaan on juotavaa ja hyvänmakuista. Toivotaan että täällä toivutaan pikaisesti! <3

-E