TIKIS Behind the scenes
Mikä motivoi minua treenaamaan päivästä ja vuodesta toiseen? Tavoitteet, oma kehittyminen, hien virtaaminen, musiikki, hyvä fiilis, energia, kanssa treenaajaat… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Motivaatiota löytyy yllättävistäkin asioista, kunhan ne osaa ottaa vastaan. Itselleni paras piiskuri salilla heti valmentajan jälkeen on musiikki. Rytmi vie mukanaan ja basson jytinä saa viimeisetkin väsymyksen rippeet katoamaan.
Tiedätkö sen tunteen kun ei millään jaksaisi lähteä sinne salille? Aloitan usein tämän beastmoden lataamisen jo kävellessäni kohti salia. Valitsen motivoivaa, hyvän fiiliksen musiikkia, joka iskee suoraan pääkoppaan. Sieltä se pieni salihiiri kuoriutuu matkan aikana ja fiilis on saattanut kääntyä aivan päälaelleen salille päästyäni. Eikun kiinni tangosta ja pumppaamaan!
Tänään on ollut Danin uuden biisin kuvauspäivä, josta ei hikeä, pumpattuja lihaksia ja suolaista menoa puuttunut. Pian julkaistaan nimittäin Uniikin TIKIS-biisi, joka herättää viimeistään salihorroksesta ja kaivaa jokaisen sisäisen sonnin esiin! Tässä hieman materiaalia vähän ennakkoon ennen biisin ja musavideon julkaisemista. Pääsin karjumaan Killellekin kuvauksissa. Mietin että koska sillä menee kuppi nurin ja se alkaa kiukkuumaan mulle ja nostaa ilmaan 😀 En olisi mahtanut sille kyllä yhtään mitään.
Loppuun Danin hieno etupose. Hieno erityisesti toi barbie sormi… <3
Huomenna jatkuu kuvaukset ja ensi viikolla tuleekin jo video ulos. Meillä on tosi upea porukka kasassa!
-E
Näyttää kivalta 🙂 Pakko nauraa kun löysin facebookista: “Suomen kesä on kun UNIIKKI – helvetin lyhyt!” 😀 sorii, mutta totta.
Sinä näytät hyvältä!
http://www.minajamuud.blogspot.com *
Se on hyvä 😉 -E
Voi vitsi, miten kiva nähdä tällaisia erilaisia elämiä, kuin oma (ihana kylläkin) on!!!
Ihana tosiaan tuo Danin pose 😀
Odotan niin innolla tuota videota! Voi veljet, mitä porukkaakin siellä on!
Olen pitkään seuraillut juttujasi ja pidän erityisesti energisyydestäsi ja positiivisesta elämän asenteesta.