Hyvinvointisi kustannuksella
Joskus törmäämme tilanteeseen, jossa meidän on pakko luopua hetkellisesti jostakin. Asioiden priorisointi on joskus välttämätöntä, yksinkertaisesti esimerkiksi aikataulullisista syistä. Usein vetoomus on työt. Mistä silloin usein karsitaan? Liikunnasta. Liikunnasta, josta saat energiaa ja uskoa parempaan huomiseen. Hullua!
Vaikka liikkumisen lukemattomat hyödyt ovat täysin tiedossa, napsahtaa tämä kuitenkin usein ensimmäisenä pois. Pakko vielä hieman järkeistää. Päivässäsi on tunteja 16 – 8 työlle ja 8 vapaa-ajalle (plus vielä se 8 unelle). Siitä tuntimäärästä tarvitset 20-60 minuuttia omalle hyvinvoinnillesi (+- 10 PROSENTTIA). Sen oman itsensä liikuttamisen kuuluisi olla kaiken jalusta! Se on parasta stressipurkua mitä voi vain olla. Sen jälkeen on aina parempi mieli ja huominen näyttää jo paljon positiivisemmalta. Lopetathan tämän karsimisen jo heti tänään?
Joskus rankan elämäntilanteen iskiessä päälle on varsin luonnollista ettei tee mieli liikkua. Silloinkin se usein kannattaa hetkellisestä angstista tai väsymyksestä huolimatta. Tiedätkö miksi? Koska usein se tauko venyy ensin viikoiksi ja sitten kuukausiksi. Jopa vuosiksi. Silloin jonakin päivänä joutuu väistämättä heräämään tilanteeseen, jossa oma keho ahdistaa. Se stressi onkin sitten aidosti vähän rankempi juttu ja vaatii paljon työtä.
Koko jaksamisemme ja hyvinvointimme lähtee sisältäpäin ja kehoa ei tulisi koskaan laiminlyödä. Se on kuitenkin se ainut ja oikea työväline tätä maailman menoa vastaan! Se voi olla vahva ja lannistumaton, sinä päätät sen. Elämä ei tunnu lainkaan niin raskaalta liikkuvassa kehossa.
Tein itsekin joskus sen virheen. Pysähdyin liian pitkäksi aikaa. Siinä kävi juuri niin, että havahduin pahaan olooni pitkän treenitauon jälkeen. Keho ei tuntunut omalta, vaan täysin vieraalta. Tuntui että olin vain väsyneempi ja jatkuvasti huonolla tuulella. Ei ollut henkireikää johon purkaa yhtään mitään. Tästä oppineena, en enää koskaan kiireestä huolimatta laiminlyö omia treenejäni. Priorisointi on muuttunut ja tämä kallis hikinen tunti on varattu loppuelämäksi.
Väsymys ja univelka on stressin, sekä työkiireiden lisäksi varsin yleinen perustelu liikunnan skippaamiselle. Olen nähnyt tämän liian monta kertaa, eikä se vielä koskaan ole ollut kannattavaa “perusteluista” huolimatta. Jos keho on kovin rasittunut ja väsynyt, voit liikuttaa sitä hieman lempeämmin. Reipas kävelylenkki ulkoilmassa on jo paljon parempi! Muista siis vaihtoehtojen määrä ja unohda huonot perustelut. Muuten saat perustella itsellesi koko lopun elämääsi. Sinä et huijaa kuin itseäsi ja terveyttäsi – sekin tosin kolkuttaa oveasi myöhemmin, jos tämän kallisarvoisen tyypin laiminlyö liian usein.
Elätkö sinä hyvinvointisi kustannuksella?
-E <3
Hei, pieni kysymys ”hieman” postauksen aiheesta.
Mietin, että miten opit käyttämään mantelijuomaa? mä oon yrittänyt kokeilla sitä varmaan kolme eri kertaa ja aina on purkki lentänyt roskiin, koska en vaan ole osannut juoda sitä. Joitko tavallista maitoa ennen mantelijuomaa, vai miten totuit makuun?
Olen taas osannut kirjottaa :’D siis ohi postauksen aiheen… Voisi ehkä lukea kommentin läpi, ennen kun painaa sitä lähetä nappia
Moikka Laura,
Siinä meni kyllä hetki tottua 🙂 Soijamaito tai kauramaito saattavat olla vähän helpomia. Joten jos tuntuu ettei se mantelimaito toimi, kokeilehan noita.
Kaikkeen tottuu, jopa mantelimaitoon 😉 Merkeilläkin on eroja ja toki niitä löytyy makeuttamataonta mantelimaitoa ja makeutettua…
-E
Tärkeää on kuitenkin muistaa että psyykkinen stressi on kropalle yhtä kuluttavaa kuin fyysinen. Jos jonakin viikkona on aivan valtava koulu-,työ- tai muuhun liittyvä stressi ja joutuu juoksemaan paikasta toiseen ja tuntuu siltä, ettei voimia riitä mihinkään ylimääräiseen, niin silloin voi olla ihan viisasta jättää ainkin kovat treenit tekemättä. Kirjoititkin, että rasittuneena voi liikkuna lempeämmin, ja tämä on tärkeä muistaa. Joskus tulee sellaisia viikkoja että muiden asioiden priorisointi on järkevintä ja liikkumimen jää vähäiseksi, mutta sellaista elämä välillä on. Kroppa ei kestä jos elämässä on liikaa stressitekijöitä, olivat ne sitten fyysistä tai psyykkistä rasitusta. Pitkään jatkunut liikkumattomuus on sitten asia erikseen.
Viisaita sanoja Hanna 🙂 Kiitos kommentista -E
Itse oon nyt aloittanut elämäntaparemonttia ja olen tehnyt niin,
että juuri niinä kiireisinä viikkoina olen vain yksinkertaisesti jättänyt lemppari tv-sarjan väliin ja mennyt jo 9 aikan nukkumaan, että saan kunnon yöunet. Sitten vaan aamulla salille nyt (3 krt/viikko). Sen jälkeen jaksaa pakertaa sen kiireisen päivän ja kun kiireet helpottaa voi sitten istua ja kartella niitä tv-sarjoja. Ennen olisin priorisoinut toisin päin. Vähän on mummo olo kun menee jo yhdeksältä nukkumaan ja muut opiskelukaverit kukkuu puolilleöin. Olen vaan itse huomannut ettei oma kroppa jaksa ilman 8h yöunia. Myöhäinen iltatreeni ei taas sovi itselle yhtään, koska sitten en kyllä nuku koko yönä.
Kuulostaa tutulta 🙂 Loistavaa priorisointia, peukku tälle! -E
Moikka Eevi, ja kiitos kivasta blogistasi! En ole aikaisemmin kommentoinut, mutta nyt osui blogiteksti niin kohilleen, että oli pakko avata kirjallinen arkku 🙂
Tuo mitä kirjoitit on niin älyttömän totta! Juuri omakohtaista kokemusta itsellä. Skippasin kaikki liikunnat tässä puolentoista viikon ajan, koska stressi ja kiirettä töissä. Vihdoin eilen kävin tunnin rauhallisella hiihtolenksalla, ja olo on kuin uudestisyntyneellä vielä tänään! Ja luonnollisesti huomattavasti paremmalla energialla ja tarmokkaampana tarttumaan kaikkiin stressiä aiheuttaneisiin juttuihin 🙂
Ihanaa että kommentoit Elli <3
Loistavaa energistä viikkoa sinne! -E
Skippaan hyvin harvoin suunnittellut treenipäivät. Teen joka päivä jonkinnäköistä liikuntaa. kuitenkin olen oppinut kuuntelemaan itseäni tässä asiassa reilun kolmenkympin ikään mennessä: tuoko jonain tiettyinä päivinä liikunnan sisällyttäminen (puhun nyt sellaisesta reippaammasta liikunnasta, en hyötyliikunnasta) päiväohjelmaan minulle enemmän stressiä kuin iloa? En usko että liikunnan hyödyt on kovinkaan suuria silloin, kun käyt treenaamassa äärimmäisen stressaatuneena ja väsyneenä. Vaikka se voikin piristää hetkellisesti. Huomaan itse äärimmäisessä stressissä myös palautuvani todella hitaasti.
Joskus on ihan ok vaikka rauhoittua teekupposen ääressä tai tuijottaa takkatulta. Lempeys itseä kohtaan.
Samaa mieltä kanssasi Iifu 🙂 -E
Tää on taas niin mun elämästä, että oikein puistattaa. Eikä puhuta mistään kahden viikon tauosta tai edes parista kuukaudesta, vaan oikeesti melkein kymmenestä vuodesta… Sinä aikana mä toki vetosin siihen, että arki- ja hyötyliikuntaa oli enemmän kuin muilla, ja joo varmaan olikin. Mutta mulla oli ja on kuitenkin urheilijan mieli ja sydän, enkä edes tajunnut sitä ennen kuin palasin taas liikunnan pariin. Enkä ihan heti silloinkaan, alkukuukaudet ryhmäliikuntatunneilla odotin vaan että milloin sen saa taas lopettaa – kunnes aikataulut muuttui niin, ettei yhdellekään tunnille ehtinyt millään, ja oli “pakko” mennä yksin salille treenailee. Siellä mä vasta tajusin, että tätähän se oli, tässä on mun motivaatio liikkua, tehdä ja elää: kun joka kerta, joka sarja ja joka toisto pitää tehdä aina vähän enemmän kuin viimeksi. Että elämä on elämisen arvoista vasta kun kaikki on vähän enemmän, vähän kovempaa, vähän isompaa ja vähän vaikeempaa kuin koskaan ennen – mä vaan oon kilpailija ?
Vieläkin on vaikea joskus priorisoida silti, mutta se helpottaa koko ajan. Mulle vaikeinta on sanoa jollekin, että en pääse sinne ja tonne ja tänne, koska oon menossa salille, mutta pikkuhiljaa mä alan oppia, että ne tyypit, jotka katsoo sitä kieroon ja kysyy eikö nyt kerrankin vois jättää väliin, ei tiedä mistä puhuu. Oon luvannut, että kerron sit kun seuraavan kerran on motivaatiopula ja tekee mieli jättää väliin, koska sekin aika vielä tulee, mutta sitä ootellessa treenaan niin kovaa kuin mahdollista. Lisäksi oon lopultakin löytänyt sellaisen motivaatiobiisin, jolla saan vaimennettua sen omantunnon äänen, joka morkkaa siitä että keskityn niin paljon enemmän itseeni kuin niihin ihmisiin, jotka mua pyytelee ja joille hoen ei – biisin joka muistuttaa että mun elämän tärkein ihminen on kuitenkin minä, hamaan hautaan saakka ?
Minttu, ihana! 🙂 Ihan loistava tarina. Hei pakko kysyä, mikä on se motivaatiobiisi? 😉 -E
Aargh, et ois kysyny, nolottaa myöntää että ees kuuntelen koko biisiä ? Nikke Ankaran Suunnitelmat. “Sano mitä sanot, tuun viel ottaa tän kaiken…” ?
Hei mä just lisäsin sen treenilistalle 😉 Ollaanpa noloja 😉 -E
Todella hyvä kirjoitus! Tosin, jos todellistaa hiukan tuota ajankäyttöä – niin monesti työhön valmistautuminen / lasten vienti päiväkotiin / työmatka + 8h työaikaa + työmatka takaisin kotiin / lasten hakeminen päiväkodista / ehkä ruokakaupan kautta jne jne. Eli jos pääsen töistä klo 15, olen ulkona työpaikalta 15.20, ajan hakemaan lapsia ja olen kotona about sanotaanko 16.15. Sitten jää kolme tuntia aikaa, johon täytyy sisällyttää lapset + ruoka + mahd päivittäiset kotityöt, jonka jälkeen ollaan laittamassa lapsia nukkumaan ja lopulta sitten on pakko mennä jo itsekin nukkumaan. Eli tuo kahdeksan tuntia työaikaa ja kahdeksan vapaata on realistinen, jos tekee töitä kotoa käsin ja joku käy ovelta hakemassa lapset TAI toki jos on lapseton.
Siinä olet siis kyllä 100% oikeassa, että pysähtymään ei kannata jäädä eikä missään tapauksessa kannata jättää päivittäistä liikuntahetkeä väliin, se on lopulta häviävän pieni osa arkea JOS aikatauluttaa päivää vähän ja itselleen sopivalla tavalla ottaa sen hetken. =)
^^^ yllä erinomainen pointti!
Näissä “priorisointi” ja “kiire ja stressi on vain tekosyitä”- eli siis hyvää tarkoittavissa neuvoissa harvemmin muistetaan monien työikäisten elämän ykkösprioriteettia- LAPSET. Toki vanhemmuus tarjoaa pyytämättä ja ilmaiseksi arkiaktiivisuutta! 🙂 Huvikseni joskus seurailin aktiivisuusmittarin dataa päivältä, jonka vietin kotona lasten kanssa, istumista tuli hyvin vähän verrattuna työpäivään (toimistotyö). Toisaalta sitten peruskestävyys- ja lihaskunnon kannalta pelkkä päämäärätön puuhailu kotona ei edistä tavoitteiden saavuttamista, vaikka terveyden suojaamiseen se käykin hyvin. Lisäksi mainittakoon, että kyykyt lapsi/ lapset sylissä ynnä muut hassun hauskat ideat perheellisen treeniin ei vaan käytännössä toimi, vaikka ideana ovatkin “ihan kivoja”.
Kiitos Tanja ihanasta esimerkistä perheenäitinä <3 Tähän kun ei itselläni vielä löydy kokemusta, en asiaan lähtenyt edes porautumaan.
Lapsien kanssa arkeen tulee varmasti aivan uusia haasteita, mutta kuten sanoitkin, aikataluttamisen kautta hommat hoituu 🙂 -E
Moi Eevi! Mahtava, keskustelua herättävä ja jokaisen elämää omakohtaisesti koskettava postaus jälleen kerran. Olet inspiraation lähde minulle: ammennan blogistasi hyvää energiaa arkeeni. Kiitos, että pistät peliin rohkeasti omaa persoonaasi ja tuot monipuolisesti esille muutakin kuin kiiltokuvaa, kuitenkin myönteisessä hengessä. 🙂 Tervehenkiset ajatuksesi kannustavat omia “parempia valintojani” ja saavat usein hymyn huulille. Laadukkaista kuvista ja harkituista juttuaiheista huokuu se, miten paljon arvostat sekä lukijoitasi että sanomaasi. Megasuuret kiitokset ajasta ja työstä, jonka blogiisi käytät, ja kaikkea hyvää sinulle!
Voi miten ihana ja energisoiva kommentti – kiitos paljon Karoliina <3 Olette ihan huippuja! -E
Liikunta ei omalla kohdalla ole ollenkaan se ensimmäinen karsittava, vaikka työssäkäyvän yh-äidin niin ehkä helposti ajattelisi tekevän. Minä (ja luullakseni surullisen moni muu) vähennän ensimmäisenä unesta ja levosta. Erittäin huono tapa eikä usein edes niin tietoista, kunnes pyörä pyörii jo liian lujaa.
Uni on kyllä äärimmäisen tärkeää tässä yhtälössä – levon merkitystä ei voi koskaan liikaa korostaa, sillä kaikki tietää millainen olo väsyneenä on.
Jos unet jäävät univaikeuksien vuoksi vähäisiksi, en suosittele silloin rääkkäämään kehoa kovalla treenillä vaan menemään mieluummin kävelemään luonnon keskelle – saattaa unikin tulla paremmin kunnon happihoidon jälkeen 🙂 -E
Itsellä ei ole lapsia, mutta paljon kokemusta levon ja unen karsimisesta sillä seurauksella että satavarmasti sairastuu ennen pitkää vähemmän tai enemmän vakavasti koska keho vaan haluaa leponsa vaikka sitten ruumisarkussa. Lekurit aina sanoo että stressi on kumuloituvaa, eli kun on paljon muuta stressiä niin kovan (tai joskus myös lempeänkin) liikunnan aiheuttama stressi vain pahentaa asioita. Itse ainakin laittaisin unen ykkössijalle.
Ehdottomasti, unesta ei kannata karsia. Se vaikuttaa suorituskykyyn ja terveyteen väistämättä 🙂 -E
Tosi hyvä kirjoitus. Liikunnasta saa todella paljon energiaa ja se ehdottomasti kannattaa vaikka välillä vähän väsyttäisikin. Olen huomannut kuitenkin itse, että joskus treenien skippaaminen tekee ihan hyvää. Kaiken kiireen keskellä on tärkeää pystyä oikeasti myös vain hengähtämään ja lopettaa suorittaminen. Nukkuminen on myös todella tärkeä asia, joka jää monilta liian vähälle. 🙂
http://www.beautyboxblog.com/
Täyttä asiaa Sanna 🙂 -E
Ja sitten on meitä jotka on töissä päivästä 12h, työmatkoihin menee yhteensä 3h edestakaisin, seuraavat jäljellejäävät 9h menee kaupassa käyntiin, ruuan tekemiseen, ruokien pakkailuun, suihkussa käyntiin, syömiseen( ja muuhun päivittäiseen normaaliin tekemiseen) ja samantien nukkumaan koska huomaatkin että enään 7h herätykseen. 🙂
mutta vapaapäivänä löytyykin sitten aikaa panostaa liikkumiseenkin 🙂 onneksi on sentään fyysinen työ!
Hieno positiivinen lopetus – fyysinen työ saattaa joissakin tapauksissa olla täysin riittävä 🙂 Ja kuten mainitsitkin, viikonloppuisin kannattaa panostaa
taas eri tavalla liikkuen. -E
En pystyisi elämään hyvinvointini kustannuksella. Itse asiassa tästä onkin tullut mulle ongelma. Koulutyöt ja työt painaa päälle ja takaraivo sanoo, että lopeta omat treenit, älä treenaa noin paljoa jne. mutta en vain pysty lopettamaan. Itselleni on niiiiin tärkeää oma hyvinvointi ja jos siitä karsin, ei hyvä tule. Pitäisi oppia elämään koulua, treenejä ja töitä mutta se on mahdottoman hankalaa :(. Taitaa mulla puuttua semmoiseen pystyvä kohta aivoistani 😀