Arjen helpoin superjuoma!
Meillä kotona on alkanut selkeästi syksy. Se näkyy nimittäin keittiössämme. Vaikka minä itse käytänkin päivittäisissä rutiineissani superfoodeiksi luokiteltavia ruokia, on ne jostain syystä Danille hankalia. Koska kanaemo huolehtii poikasistaan (tässä tapauksessa miehestään), perehdyin tähän ongelmaan hieman. Kuinka saada kiireisen miehen ruokavalioon tarpeeksi laadukasta, elimistölle erityisesti näin syksyn tullen tärkeitä ravintoaineita suojaamaan immuniteettia ja parantamaan energiatasoja? Sitten sen pitäisi olla vielä helppoa ja joka aamuinen rutiini – mikä ratkaisuksi?
Olen itse aamujuomien ystävä ja aamuni alkaa aina poikkeuksetta vihreällä juomalla! Kaikki eivät kuitenkaan jaksa tai halua tehdä omia sekoituksiaan monista eri pussukoista – ajanpuute on varmasti yleisin selitys sille miksi ruokavalio on puutteellinen. Saattaa myös olla että ne olemassa olevat tuotteet jäävät lopulta vain sinne hyllylle lojumaan…
Voimaruoalta on tullut sopivasti näin syksyn kynnyksellä tuote, josta löytyy yhdestä annospussista kaikki tarpeellinen. Se maistuu kaikenlisäksi hyvältä ja tuoksukin on varsin miellyttävä, persikkainen. Tätä löytyy mm. Ruohonjuuren hyllyiltä ja on Itseasiassa vielä alennuksessakin juuri nyt! Niimpä lähdin kokeilemaan tätä uutuutta ujuttamalla annospussin Danin aamusmoothieen – kyllä, olen ovela…

Total 25 annospussin voi sekoittaa halutessaan myös ihan veteen, kuten itse teen. Se sisältää 22 kcal/annos, joten on käypää tavaraa myös dieetin tueksi. Vihreällä on kehoa puhdistava vaikutus ja antioksidantit, sekä vitamiinit taas suojaavat kehon immuunipuollustusta. Erityisesti paastolla tai dieetillä on riittävien ravintoaineiden saanti tärkeää terveenä pysymisen kannalta. Kun ravintoa on vähemmän, saamme myös vähemmän ravintoaineita. Jauhe sisältää mm. viherjauheita (klorella, spirulina, vehnänoras, ohranoras, nokkonen), hedelmiä, vihanneksia, entsyymejä ja lääkinnällisiä sieniä. Todella kätevä tapa turvata oman ruokavalion ja ravintoaineiden riittävyyttä. Total25 nimi tuleekin siitä, että se sisältää 25 erilaista superfoodia yhdessä annospussissa! Jauhe on makeutettu luonnollisesti agavenektarilla, omenalla ja stevialla.
Annospussit ovat äärinmäisen käteviä sujauttaa käsilaukkuun työpäiväksi tai napata mukaan pidemmälle reissulle ilman kuuluisia minigrippejä ja annosteluja. Monet lukijat ovat tiedustelleet mitä superoodeja olisi hyvä käyttää, joten tämänkaltaiset valmiit annospussit ovat varmasti yksinkertaisin tapa tutustua superfoodien maailmaan. Kaikkea ei tarvitse eikä pidäkään käyttää! On hyvä valita ne oikeasti tarpeelliset juuri itselleen.
Kuten minä, myös Dan on aina hyvän maun perässä. Taikomani Total smoothie meni täydestä ja mies oli varsin tyytyväinen saamastaan sänkyaamiaisesta. Tämä tuote on ehdottomasti tervetullut uutuus, joka on täällä huushollissa täysi hitti!
Jokaisen liikkujan ehdoton superjuoma syksyn ja talven viimoihin <3 -E
Innostuin itsekin viherjauheista ja kokeilin monia eriä viherjauheita, mutta huomasin tuosta voimaruoan total 25:sta, että se sisältää puolet sokeria ja loput puolet on 24 eri ainetta, vihreetähän tuossa on vain viidennes. Kannattaa olla tarkkana 😉 Tsemppiä kisaan, näytät tosi hyvältä! 🙂
Moikka Minna,
Monet perinteisiä viherjauheita kokeilleet saattavat tosiaan yllättyä tämän mausta, koska se on tavallista viherjauhetta makeampi. Siinä on kuitenkin vain luonnollisia ainesosia, eli sokeri on luonnon omaa tuotantoa. Kuten huomasitkin, tuotetta on makeutettu luonnollisesti 🙂 Tämä on minusta hyvä vaihtoehto henkilölle, jolle ei uppoa perinteinen viherjauhe sellaisenaan, koska se ei tosiaan (ainakaan omasta mielestäni) maistu lainkaan hyvälle. Kukin siis tavallaan! -E
Hei Minna!
Voimaruuan edustajana haluaisin kommentoida tuohon sokeri-asiaan. Total 25 ei nimittäin itse asiassa sisällä lainkaan sokeria vaan se on makeutettu luomustevialla ja agave-inuliini nimisellä kuidulla, joka on uutettu matalissa lämpötiloissa agave-kasvin juurimukulasta.
Kuten Eevikin jo mainitsi viherjauheet etenkin hyvin tehokkaasti imeytyvässä mehujauhemuodossa, eivät ole maultaan kaikkien mieleen, joten joten lisäsimme makeutuksen valmiiksi Total25:seen 🙂 Agave valikoitui stevian lisäksi mukaan, sillä se sopii myös vegaaneille toisin kuin esim hunaja eikä se kohota verensokeria, sillä normaali ruuansulatus ei pysty rikkomaan inuliini-kuitua monosakkarideiksi.
Agave-inuliinilla on prebioottina myös lukuisia muita terveyshyötyjä kuten suoliston hyvinvoinnin ja ravinteiden imeytyvyyden edistäminen.
Ehkä tyhmä kysymys, mut kun toi jauhe sisältää mm. Vehnäorasta.. Niin sisältääkö tuote silloin viljaa ?
Ei sisällä 🙂 -E
Itselläni ei päivä lähde käyntiin ilman tattaripuuroa tyrnimarjoilla, laitan lisäksi muitakin marjoja tai itse tehtyä marjasoppaa.
Tyrnimarjat ovat oikeaa syksyn superfoodia sisältämänsä c-vitamiinin kanssa.
Oi kun kuulostaa maukkaalta Tanja! Pakko kokeilla tuota comboasi 🙂 -E
Moi! Kiitos vinkistä! Tuli mieleen kun mulla veriarvoja seuraillaan niin lääkäri kertoi tämän viherjauhe”muodin” näkyvän maksa-arvoissa. Onko tässä kyse laatueroista? Onko sun maksa-arvoja seurattu? Se on tietysti sun oma asia, mutta jos tiedät asiasta enemmän niin kerro ihmeessä.
Onnea kisalavoille! Inspiroiva blogi!
Mielenkiintoista! Itekin käytän viherjauhetta ja kiinnostaisi kuulla lisää. Eikös viherjauheiden pitäisi juuri keventää maksan kuormaa?!? Tästä olisi kyllä hyvä saada lisätietoa. Eevi??
Näin tosiaan Myy 🙂 Tuossahan voi olla jotakin muutakin taustalla en tiedä – täytyy kysellä asiasta enemmän tietäviltä 🙂 -E
Moikka Mari,
Tottakai kaikessa pitää muistaa kohtuus ja välillä on mielestäni hyvä pitää vähän taukoakin ja hieman vaihdella tuotteita 🙂 Tuosta maksa-arvoista en osaa sanoa, koska itselläni ne ovat ihan normaalit. Täytyy siis perehtyä asiaan hieman ja tutkia mikä tässä voisi sitten olla taustalla! Kiitos kun vinkkasit ja toivottavasti saat arvot kohdilleen 🙂 -E
“näkyvän maksa-arvoissa”
Tuosta ei todellakaan selviä, oliko kysymys positiivisesta vai negatiivisesta tulkinnasta. Miksi ilmaisit kuin ilmaan sohaisten tuon vaillinaisen sitaattisi?
Jospa ymmärtäisimme lääkärisi lausunnon myönteiseksi? Joskus sellaistakin saattaa tapahtua, vaikka useimmin lääkärit, jotka elävät sairaiden potilaiden kustannuksella, joko vähättelevät potilaiden hyviä testiarvoja tai jopa heittävät potilaan näyttämät luonnonlääkkeet roskakoriin, kuten eräässäkin, ehkei aivan ainutlaatuisessa tapauksessa kävi…
Hei, olen tässä itse miettinyt että mitä superfoodeja ihminen tarvitsee. Itse syön pääsääntöisesti kaurapuuroa, marjoja, kanaa, paistijauhelihaa, riisiä, pastaa, bataattia, raejuustoa ja rahkajogurttia. Sekä salaattia, kurkkua, tomaattia.
Kokeile Totalia 🙂 Siitä voisi olla hyvä aloittaa! Hyvä pehmeä lasku -E
Heii offtopic mutta kysyisin sun personal trainer- hommista! Vuosia on ollut jo haaveena työskennellä liikunnan ja ravitsemuksen parissa ja personal trainer yhdistäis nää. Lisäks auttaisin ihmisiä (auttamisen halu ajoi lähihoitajaks mutta olen kyllästynyt olemaan nyrkkeilysäkki) asiaan: Onko sulla oma yritys? Ja saitko helposti asiakkaita? Voiko personal trainer valmentaa missä tahansa salilla, vai pitääkö tehdä joku soppari tietyn salin kanssa?
Kiitos jo etukäteen vastauksista! 🙂
Moikka,
Teen toiminimellä töitä eli kyllä. Siitä on helpoin lähteä liikkeelle 🙂 Asiakkaani tulevat blogini kautta, mutta kannattaa miettiä omien nettisivujen perustamista. Mihin tahansa salille ei voi mennä, vaan se pitää selvitää aina salilta. Monet paikat eivät ole ulkopuolisia PT-ohjaajia ollenkaan.
Tsemppiä 🙂 -E